Ainakin sairaana on helpompi olla päivällä, kun yöllä. Yöllä aikakin kuluu niin hitaasti, sattuu kovempaa eikä voi tehdä mitään mikä nopeuttaisi ajan kulua tai veisi ajatukset pois kivusta.

Kävin lääkärissä kuopuksen kanssa ja sain uudet lääkkeet, jotka toivottavasti tehoaisi paremmin. Kuopuksella ei ollut onneksi korvatulehdusta. No kolme päivää norkoomme kotona ja hätistelemme sairautta pois. Tiedossa siis kolme päivää ilman aikuiskontakteja, kolme päivää tässä sikolätissä, jota kukaan ei jaksa siivota. Kolme päivää tehtävä/keksittävä ruoka kotona, kun kuopus ei syö päiväkodissa enkä minä töissä. Esikoinen sentään syö koulussa, joten yksi suu vähemmän päivällä. Kallista tämä sairastaminen. Läärärin maksut, lääkkeet ja vielä ruokakulutkin. Onneksi töistä sentään saa palkan vaikka ei töitä teekään!

Kolme päivää pitää jaksaa olla sisällä ja keksiä tekemistä kuopukselle. Siunattu DVD! Tänään on jo askarreltu ja katsottu DVD:tä, leikitty koiraa, luettu, tehty palapeliä, piirretty jne... Tai en minä mutta lapsukainen. Minä olen maannut vuorollaan sohvalla ja sängyllä.

Laittelin ajankuluksi tekstiviestejä kavereiksi kutsumilleni tyypeille. Toivottelin Aurinkoista ystävänpäivää ja niille jotka vastasivat laitoin viestin, että olen ollut jo viikon sairaana ja niistä 4 päivää tosi kipeä jne... Niin yhdeltäkään ei tullut viestiä takaisin, että voi voi, kuika te pärjäätte. Vaikka en minä sääliä kaipaa, mutta pieni empatia ei olisi ollut pahitteeksi. Mutta kai se tässä kiire yhteiskunnassa on sopimatonta, valittaa. Aina pitäisi vastata Mitä kuuluu, kysymykseenkin, että ihan hyvää. Jos alat vastaamaan jotain muuta niin ei kukaan kuuntele. Puhuu vaan omia asioitaan päälle. Kiitos, että kiinnostuit meidän elämästä! 

On toki elämässäni niitä tosi ystäviäkin, mutta he asuvat monen sadan kilometrin matkan päässä, elämä on heittänyt meidät eripuolille maata. Olisihan se ihanaa kun voisi parantaa maailmaa teekupposen ääressä useinkin.

Unelmani olisi sellainen ystäväpiiri, jossa olisi kerran viikossa yhdellä ystävällä vuoro tehdä ruokaa, ihan tavallista arkiruokaa toisille. Olisi sillä tavoin edes yksi päivä viikossa, jolloin pääsisi valmiiseen pöytään. Jos kaverita olisi piirissä vaikka 4 niin ruuanlaitto vuoro sattuisi itselle kerran kuussa. ei olisi paha nakki. Eikä rahallisestikaan, jos tekisi ihan normi ruokia, kuten makaronilaatikkoa tai jotain keittoja. Kinkkukiusauskin on täyttävää, mutta ihan edullista. Perunoita sai juuri 10kg säkin 1.99e, siihen pari ruokakermaa pirkan oli 0,62e ja kinkkusuikalepusseja sai 2 kpl 3,50. Siitä tulisi jo tosi iso laatikko, kaveriksi joko tomaattilohkoja tai punajuurta. Max 10e, menisi siihen juomineen ja sillä ruokkisi kyllä isommankin kaveriporukan lapsineen. Tulisi nähtyä kavereita ja saisi kerran viikossa vapaata omasta arjen pyörityksestä. Yksinhuoltajalla kun ei ole sitä toista, jonka kanssa jakaa päivän kuulumiset. Ei lasten kanssa kaikkea voi jakaa.

Vaikka ollaankin pieni perhe 1+2 niin olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että yksi ateria syödään aina samaan aikaan. Päivällinen, silloin kaikkien tulee olla pöydässä ja jutellaan päivän kuulumiset. Aamupalan kuopus syö päiväkodissa ja minä usein töissä. Esikoinen kotona. Lounas jokainen tahollaan. Välipala- aikaankaan ei olla kaikki kotona. Iltapalaa kuopus tarvii usein aiemmin kuin esikoinen, joten senkin syönti on hieman risaista. Ja min'ä haluan syödä iltapalan rauhassa vasta sitten kun lapset on nukkumassa. Se on minun oma hetkeni. Kahvi/tee kupposeni ja minä. Pienet on ihmisen ilot.

Muistakaa ystäviänne ihmiset!