pieniä arkipäivän tekoja, huomaavaisuutta, toisesta välittämistä, ohi mennen koskettamista, halaus kiireen keskellä, auttamista, tukemista, ilojen ja surujen jakamista, rehellisyyttä, kaunista, epäitsekkyyttä, hellyyttä, sitä että saa nukahtaa ihanan ihmisen viereen ja herätä siitä myös. Rakkaus on paljon paljon muutakin, jota en osaa sanoittaa - kirjoittaa rakkaus on kaikkea....

... rakautta kaipaa, kun sitä ei ole. Rakastan toki lapsiani ja saan heiltä rakkautta, mutta sitä aikuisen ihmisen rakkautta minulla ei ole. En sitä ilmeisesti ansaitse, koska en saa. (itseni mielestä olen kyllä erittäin rakastettava ihminen, mutta kukaan vaan ei tajua/huomaa sitä!) 

Minulla on paljon rakkautta varastossa - odottamassa sitä ihmistä joka sen ansaitsee ja haluaa... 

Se minun elämäni mies on jo kohdattu - uskon niin! Rakastin ja sain rakkautta. Se oli sielujen rakkaus, heti kun kohtasimme niin tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Mutta meidän rakkaudellemme ei annettu mahdollisuutta kasvaa ja elää. Hän menehtyi liikenneonnettomuudessa. Hän on mielessäni aina se Elämäni Mies! Hän ei ole kummankaan lapseni isä. Esikoinen oli jo silloin maailmassa, kun hänen kanssaan kohtasimme. Oli aivan ihana esikoistakin kohtaan. Heillä synkkasi heti. OLi luontevaa yhdessä oloa, oli ihana seurata kuinka he toimivat yhdessä. Puhuimme yhteisestä lapsesta, kaikkea ehdittiin suunnitella - mitään ei toteuttaa. Kohtalon kylmä koura erotti meidät.

Hups... ei tämä kai oikein kuulunut tähän mitä rakkaus on. Mutta kyllä se oli isoa Rakkautta! Joten haluan sen kuuluvan nyt tähän otsikon alle.

Ja itken itseni uneen... näen kauniita kuvia - unia hänestä. Suru ja kaipuu palaa luokseni aika ajoin välillä - mutta se kuuluu elämään. Olisin kylmä ja kova jos se ei tuntuisi enää miltään.