Tällainen dilemma tässä nyt. Sairaslomalla - minä. Esikoinen  - terve. Pitäisi saada harrastukseen vietyä. Mutta voinko minä, joka olen sairaslomalla lähteä kruisailemaan toiselle puolelle kaupunkia. Entä jos joku näkee. Ne ei tiedä miksi olen liikenteessä jne...

No pohdinnan päätös: Ei minun lapseni - terveen lapseni - tarvitse jäädä harrastuksestaan pois sen takia, että äiti on kipeä. Lapsen vika ei ole myöskään se, että hänen äitinsä on yksinhuoltaja, eikä voi sysätä kuljetusta toiselle vanhemmalle.

Joten pakkasin autoon kuopuksen, esikoisen ja itseni ja ajoin toiselle puolen kaupunkia ja takaisin tunnin kuluttua ajoin jälleen toiselle puolelle kaupunkia ja takaisin. Yleensä käymme kuopuksen kanssa kaupassa, kirjastossa tai kirpparilla sillä aikaa kun esikoinen harrastaa, mutta nyt en uskaltanut mennä mihinkään muualle, joten ajoimme takaisin kotin. Typerää, mutta ei ainakaan kukaan pääse syyttämään lintsailusta.

Tämäkin on juuri näitä. En usko, että kukaan työkavereistani edes ajattelisi minun olevan saikulla huvikseen. Ja ne jotka oikeasti on huvikseen käynyt ruinaamassa saikun niin ne ei edes varmaan mieti, et voiko kulkea ja voiko mennä. Ne menee ja vähät välittää. Kaipa se kuitenkin on hyvä olla tällainen oikeustajuinen ihminen!

Sairaana olen siis edelleen. Päätin, etten ota enää särkylääkettä, aijon turruttaa itseni kipuun. (voin kertoa, että ei siihen ainakaan vielä ole turtunut) Sain erikoislääkärin maanantaiksi, joten siihen asti ainakin joudun luultavasti kestämään, jollei jotain ihmeparantumista tapahdu.

Tänään aamulla päätin, että en enää sairasta ja kävin suihkussa, laitoin pyykkikoneenpyörimään ja tiskikoneenkin täytin. Yritin jopa järjestellä tavaroita paikoilleen. Mutta sitten se iski, järkyttävä uupumus. Ei ole tämä äiti todellakaan lunnossa eikä sitä tahdonvoimallakaan muuteta - näköjään. Joten sohvannurkkaan ja pää tyynyä kohti johti tieni kuitenkin.

Yksinhuoltajan sairasloma tarkoittaa pyykinpesua, lasten kaitsemista, ruuanlaittoa, pyllyn pyyhkimistä, leikinohjaajana toimimista, kuljettajana olemista jne... tekisi mieleni kadentia lapsettomia sairastajia, mutta en minä kadehdi, minulla ainakin on seuraa - hähähää. Te virutte yksin siellä yksiössänne. MInulla on elämää ympärilläni.

Mummelini sanoi aina, että elämään pitää suhtautua ilolla, jokaisesta asiasta löytyy se hyväkin puoli. (reikäisessäkin housussa on ehjiäkin kohtia)

Iltateen keittoaika.